lauantai 24. toukokuuta 2014

Sysipimeä

Hiltunen, Pekka: Sysipimeä
WSOY 2012, 362 sivua

Kovasti kehuttu jatko-osa Hiltusen aiemmalla dekkarille Vilpittömästi sinun sai odottaa vuoroaan aika pitkään. Minä en yleisesti ottaen lue ihan hirveästi nykydekkareita, mutta tykkäsin aika paljon Vilpittömästi sinun -kirjasta, joten oli aika selvää, että Sysipimeänkin luen. Ja Lontooseen sijoittuvana tämä pohjustaa oikein kivasti tulevaa työharjoittelukesääni ko. kaupungissa.

Sysipimeä jatkaa erikoisia tehtäviä suorittavan Studion ydinjengin edesottamusten parissa. Suomalaisten Lian ja Studion pomon Marin ystävyys on syventynyt, ja Lia on muutoinkin juurtunut Studiolle. Ensimmäisen kirjan tapahtumista on hypätty noin vuosi ajassa eteenpäin. Tällä kertaa pääjuonena on julmien viharikosten selvittäminen.

Koska en tosiaan lue ihan hirveästi nykydekkareita, ei minulla ole mitenkään suurta vertailupohjaa, mutta joku imu näissä Hiltusen kirjoissa kyllä on. Niitä ilmeisiä dekkarin ominaisuuksia kuin jännitystä ja lukemaan kannustavia koukkuja löytyy. Sysipimeä on yksinkertaisesti taitavasti kirjoitettu dekkari.

Kuten trendinä tuntuu olevan, teknologia näyttelee tässäkin nykydekkarissa suurta osaa. Löytyy kaikenlaisia jäljitinvimpaimia, sosiaalista mediaa ja tietokonevelhoja. Mielestäni teknologiaosuudet oli toteutettu tässä melko uskottavasti. En tosin itse ole mikään tietokonenero, mutta en nyt mitään aivan valtavia ylilyöntejä huomannut, tai sitten annoin niiden mennä ohi.

Sen sijaan aloin kokea aiemmassa kirjassa hieman etäiseksi jääneen Marin hahmon tässä kirjassa vähän epäuskottavana. Marin taustoihin tutustutaan Sysipimeässä lisää, mutta minulle superlahjakas, sikarikas, Studion toimintaa harrastuksenaan pyörittävä Mari on vähän sellainen pakollinen ja jokseenkin epäkiinnostava tyyppi. Mutta onpa kätevää, että Studion pyöriminen pistetään rikkaan oikeudenpuolustajan piikkiin.

Tästä pienestä nurinan aiheesta huolimatta toivon Studio-sarjalle pian jatkoa. Vilpittömästi sinun ilmestyi aiemmin tänä vuonna englanniksi ja ilmeisesti Sysipimeäkin myöhemmin tänä vuonna. Kiinnostusta sarjalle siis ainakin löytyy.


Tämä kirja vie minut jo rikospaikalle Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä-haasteessa. Tällä kertaa jäi muuten kuva kannesta nappaamatta, kun ehdin jo kiikuttaa kirjan takaisin kirjastoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti